lauantai 22. syyskuuta 2012

Mutta olen vain huolissani!

(lähde)



Pidetään yleisesti hyväksyttävänä osoitella sormella lihavia ihmisiä, ja kertoa heille, että lihavuus on epämiellyttävää, ja että heidän tulisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Oikeutuksena tälle toimii, että sormella osoittajat ovat vain huolissaan lihavan lähimmäisensä terveydentilasta, ja että häpeä on loistava motivaattori laihdutuskuurille (mikä ei luonnollisestikaan pidä paikkaansa).

Pidetään myös täysin sopivana kertoa naisille, että heidän ei tulisi mm. pukeutua tietyllä tavalla. Perusteluna tälle on se, että väärin pukeutuva nainen joutuu todennäköisemmin raiskauksen uhriksi, ja kertoja on toki vain huolissaan naisten turvallisuudesta.

Lihavalle ihmiselle ei ole uutinen se, että hän on lihava. Yhdellekään naiselle ei ole uutinen se, että hänet saatetaan raiskata - tämä oppi, jos jokin, porataan naisten päähän varhain ja huolellisesti. Väärässä paikassa oleva nainen on joko lihava, ruma tai lutka. Tiettävästi kukaan ei kuitenkaan ole vielä keksinyt, miten rumaksi nimittely saataisiin vaikuttamaan hyväntahtoiselta huolelta lähimmäisestä.